Kuten varmaan melkoisen monet vauvat, omani on kova poika nukahtamaan syödessään. Pienenpänä (nyt hän on jo kovin suuri) nukahtaminen oli melko varmaa aina, samoin kuin herääminen heti ruoan (eli äitin) poistuttua kosketusetäisyydeltä. Opettelin nousemaan varovasti, taittelemaan peiton tai tyynyn paikalleni, olemaan hengittämättä ja liikkumaan kuin metsänpeikko. Näin varastin itselleni sen vartin, jonka aikana ehti vessaan ja haukkaamaan jotain, ennen kuin pieni tajusi tulleensa huijatuksi ja parahti kaameaan paniikkihuutoon. Ylläoleva kuva on tällaisena varastettuna hetkenä napattu, poika on siinä ehkä viikon, kaksi.
Nykyään poika nukahtaa päiväunilleen syliin, mistä hänet siirrän vaunuihin. Syömisnukahtamisia on harvemmin: iltaisin, öisin ja joskus aamuisin. Kuten tänä aamuna, juuri äsken.
Siinä pojan syödessä ja vaipuessa uneen, mietin, mikseivät aikuiset nukahda kesken aterioinnin. Sehän se vasta olisikin näky: hieno illallisjuhla, jossa kukin osaanottaja vuorollaan simahtaisi, kasvot tämähtäisivät lautaseen kuin piirretyissä konsanaan ja hetkeksi ilmoille tärähtäisi kovaääninen kuorsaus. Sitten pöllämystynyt herääminen, salaatin pyyhkiminen pois korvalta, ja ateriointi jatkuu...
Syystä tai toisesta näin ei ole. Ja ehkä niin on parempi.
Mutta poika, tuo pieni poikani. Hänellä on aina samanlainen ilme, kun hän nukahtaa syödessään. Tuo ilme, mikä yllä olevassa kuvassakin näkyy. Se on yksi suloisimmista, ihana muisto siitä vastasyntyneestä, jonka kanssa olin ihan hukassa, ja josta on niin äkkiä kasvanut tomera touhottaja, ihmeellinen pikkuihminen.
***
Me lähdemme jälleen viikonlopuksi savoon, näyttämään tätä kovaa vauhtia kasvavaa karhunpentua mummolle ja papalle, katsomaan tajuavatko serkkupojat toisistaan vieläkään mitään ja nautiskelemaan kenties hieman talvisemmista maisemista.
Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle!
7 kommenttia:
Katsoinkin, että onko poika pysynyt noin pienenä vieläkin. Kaunis teksti kauniista asiasta. Olen onnellinen sun puolesta.
Voi tuota ihanaa pikkuista.
Suloinen kuva nukkuvasta!
Ja hauska kuvitelma ruokapöytään nukahtelevista aikuisista.:)
Hyvää viikonloppua myös teille!
Voi samoin!
Ihana teksti, hymyilytti :) jos ihmiset nukahtelisivat niin missään ei tarjoiltaisi tomaattikeittoa.
Voin kuvitella että aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja että lapsi kasvaa kohinalla, hui! mahtaa tuntua hassulta.
Hauska kirjoitus! Ja tuo ilme....tiedän mitä tarkoitat.
Muistan kaiken tuon. Varmaan aina, luulisin.
Kädetkin oli aina juuri noin meidänkin molemmilla.Kuin rukoilisi.
Pöydässä nuokkuvat aikuiset;-)
Kyllähän ne jotkut nuokahteleekin mutta yleensä se johtuu juomasta, ei niinkään ruuasta.
Muistan myös sen oman hiiviskelyni ja hengittämättömyyteni. Eikä sekään auttanut. Esikoista ei voinut kerta kaikkiaan panna pois. Ei sylistään laskea ilman sitä huutoa jonka tunnet sinäkin.
Kiitos teille!
Sanna, ei ole pysynyt. Puolet on tullut lisää tuohon:)
Anniina, tomaattikeitto joutuisi kyllä äkkiä pannaan!
Riikka, universaali vauvailme siis.
Violet, minullekin on tuo usein tullut mieleen: kuin rukoilisi.
Lähetä kommentti